Se aika vuodesta.

Näinä pimeinä päivinä on tullut keksittyä jos vaikka mitä jotta saisi mielen pysymään pirteänä. Sämpylöiden tekeminen elämäni ensimmäisiä kertoja on ollut yksi hauskuus joka on jaksanut tuoda iloa. Kuten kuvasta huomaa, on pellillisen oikeanpuoleisin rivi jo syöty. ;)


Olen kyennyt neulomaankin! Hartioiden huonosta kunnosta huolimatta en kestänyt enää, ja puikkoihin oli tartuttava. Luin jostakin että ohuemmasta langasta neulottaessa ei kädet väsy niin paljoa kuin paksuista langoista, ja tottahan se on. Nämä suhahtivat valmiiksi neljässä illassa telkkaria katsellessa eivätkä aiheuttaneet yhtään kipua.


Vaikka näiden väri on huomattavasti enemmän "Hot Pink" kuin yleensä kestän, tuli lopputuloksesta silti miellyttävät. Tiimalasikantapään kolmas yritys onnistui jo niin hyvin, että taitaa jäädä tämä kantapäämalli pysyvästi käyttöön.
Näiden sukkien jälkeen yritin neuloa Ullasta tuttua Saltkråkan mallia seiskaveikasta mutta tunnin neulomisen jälkeen sormet ja oikea kyynärpää ilmoittivat sopimuksensa irti. Eli ohuita lankoja ja lyhyitä neulontasessioita vielä toistaiseksi minulle. Kunnes fysioterapeutti muuta sanoo. :)


Viimeisenä tämän kuun parhaat palat: Kullan ostaman vyyhdin Colinetten Jitterbug lankaa sain syntymäpäivälahjaksi ja Kalevala Korun Kielo-korvikset olivat nimipäivälahjani. (Korvisten ostoon tosin myös itse osallistuin kun halusin juuri nämä kalliit ihanuudet. Tuli siinä samalla hoidettua "lahja itselle".) Vielä en ole osannut päättää mitä langasta syntyy mutta jo syyhyttäisi keriä lanka ja luoda silmukat puikoille.

Joka vanhoja muistelee...

Se toivottavasti oppii niistä. :) Otin kuvat kakista itselleni tehdyistä vanhoista sukista. Miksi? Koska osa niistä on jo matkalla "toiselle puolelle" ja halusin muiston. Miksi? Olen himoneuloja, en tarvitse muuta syytä! ;)

Tässä ensimmäisessä kuvassa on sukkia jotka ovat valmistuneet 2004-2006 välisenä aikana... muistaakseni. Punavihreät ovat näistä vanhimmat. Valkoisissa on vahvistettu kantapää, pohja ja varpaat. Mukavat jalassa mutta paljon kertoo se, että tätä vahvistusta olen käyttänyt vain yksissä toisissa sukissa ikinä. Tekniikka on tylsää ja tarpeetonta kun sukkia on tarpeeksi monta jotta eivät kulu ihan heti puhki.


Seuraavat ovat valmistuneet 2007-2008. Rakastan noita vaaleanpunaisia lyhytvartisia, vaikka kantapäät ovat huonot ja "varret" lerpattaa. Hauskaa on se että ne ovat pari, vaikka raidat eivät ole samanlaiset. Tämä on minulta "hurjaa". Tiedän... säälittävää. :D


Sitten pari virkattua kevyttä huivia. Näitä käytän lähinnä kesällä koristuksena. Valkoisesta piti tulla pöytäliinan reuna, muuta kyllästyin. Siispä ympäri kiinteillä silmikoilla ja huivi oli syntynyt.


Tämä hihatin valmistui viime kesänä. Rakastan lankaa ja tulos on ihanan viileä ja laskeutuva. Sääli että tästä tuli hivenen liian iso. Lanka on bambua ja saatan uskaltaa neuvon mukaan pestä tämän hiukan liian lämpimässä jolloin sen pitäisi kutistua, saa nähdä.


Tässä vielä hihatin käytössä.


Viimeisenä on uusi työ. Päättelin langat jokunen päivä sitten. Eilen jaksoin vihdoin pestä ja tänään on jo kuivunut. Taisi lanka olla nappivalinta urheilua ajatellen.

Tammikuuta!

Taitaapi tulla taas lumeton syntymäpäivä tälle bloggaajalle. Sehän passaa! :) En ole koskaan ollut mikään lumen ystävä, tosin osa minusta toivoo sitä vielä täksi talveksi edes vähän, ihan vaan kummilasten tähden.

Vuoden ensimmäinen sukkapari sai lähtölaukauksensa matkalla kummityttöä tapaamaan ja hillityt värit olivat myös äidin mieleen. Ehkäpä Lahteen päin jossain vaiheessa tupsahtaa paketti kunhan käteni kivut vaan hellittävät. Tällä kertaa jyllää tulehdus oikeassa hartiassa. Ei sitten olla viikkoon neulottukkaan.


Olen aina ihaillut muiden kirjoneuletöitä ja nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja yrittää minäkin. Ihanat tuli! Värit ovat juuri minun makuun! (Vaikkakin tässä kuvassa hiukan laimenneina, kiitos pilvisen talvisään.)

Eikä ollut edes vaikeaa! Varsinkin kun luin Elizabeth Zimmermannin kirjasta ettei lankoja tarvitse jatkuvasti nostella toistensa yli samaan suuntaan ja aiheuttaa itselleen turhaa sotkua setvittäväksi. Kuka minulle senkin idioottimaisuuden on joskus mennyt opettamaan? Ihan hyvin voi ottaa sormelta vuorotellen ja säästyä turhalta vaivalta! Selitän hiukan paremmin kun työkaveri sitä minulta kysyi...


Tässä hiukan epätarkassa kuvassa olen käyttämässä vuorotellen kahta väriä, turkoosia ja tummaa lilaa. Langat pysyvät sormella samassa järjestyksessä ja siitä vaan noukitaan kuvion mukaan. Tosin tämä pätee vain (1 turkoosi, 1 lila, 1 turkoosi, jne...) kuvioon joka tuolla kerroksella oli menossa. Ja ehkä 2/2 ja vieläpä 3/3 kuvioon tai näiden variantteihin. Suurempia langansiirtoja varten on ihan omat tekniikkansa.


Kun väri vaihtuu (tässä tapausessa yhden turkoosin kerroksen jälkeen otan mukaan lilan) siirrän uuden kerän oikealle jonossa (turkoosin ja pinkin välistä). Langat on "suolistettu" eli aloitettu sisältä jotta ne eivät pyöriskele vaan pysyvät siististi paikallaan työskentelyn aikana. Helppoa kuin mikä. Ja kun pitää tietystä säännöllisestä tekemisestä kiinni, tietää aina mitä seuraavaksi tarvitsee tehdä. Ja langankierrot nurjallakin puolella näyttävät siisteiltä ja kauniilta.


Lopuksi kuva uudesta kauluristani jonka tein lenkkeilyä varten. Tässä kuvassa en ole vielä kastellut työtä ja venyttänyt sitä muotoonsa. Oli ihan pakko kiusata kissavanhusta kun kerta tuppasi syliin juuri kun päättelin lankoja. :) Oikeasti siis kauluria käytetään toisin päin. ;)


P.s. Kuten huomasittekin, vaihdoin blogin tyyliä. Edellisessä taustapohjassa kuvat eivät näkyneet kokonaisina ja se harmitti juuri sen verran että päätin muuttaa tilannetta.