maanantai 16. helmikuuta 2009

Pieni välipäivitys.

En malta olla hehkuttamatta että voitin AnniKaisen blogiarvonnassa. Eka blogiarvontavoittoni ikinä! (Laitan kuvia sit kun AnniKainen ehtii postittaa yllätyksen, en ole hätäpöksy, en ollenkana...) Tuli todella hyvään saumaan tämä piristys, kun muuten on ollut hiukan molli voittoista lähiaikoina.

Hartiat ovat jo vähemmän kipeät, mutta tämän viikon vielä kökötellään tiukasti kotona sairaslomalla. Harmittaa niin kovasti ettei työpaikkalääkärit uskoneet mua marraskuussa kun ekaa kertaa kävin hartioista valittamassa. Piti kulua kolme kuukautta ja useampia parin päivän sairaslomia (jonka jälkeen piti aina mennä "koittamaan" jos vaikka nyt hartiat jaksaisivat) enneko mua alettiin ottamaan tosissaan. Täytyy toivoa että nyt jo todella pahaksi päässyt tulehdus menisi ohi kun jo melkeen kolme viikkoa ollaan otettu rauhallisesti ja kiltisti tehty fysioterapeutin ohjeiden mukaisia jumppaliikkeitä. Ja napsittu lääkitystä jos minkä moista. :/ Mutta noh, ainakin olo alkaa jo olemaan lähes normaali ja neulomaankin pystyn päivä päivältä helpommin. Ja ihana aurinko on näyttäytynyt niin monena päivänä edes parin tunnin verran että ihan tässä jo alkaa odottelemaan kevättä. Vaikka pakkasta onkin -10!

Tässä loppupiristykseksi kuva nuorimmaisesta kissastamme joka kans jo odottelee kevättä, tunkemalla itsensä nukkumaan mun keskeneräisten töiden koriin, joka on poikkeuksellisesti tyhjä kun tein pientä inventaariota. :)

-"Älä viitti nyt sen kameras kanssa, mulla on herkkä hetki."

lauantai 14. helmikuuta 2009

Laiska paljon työtä tekee.

Ah, niin totta, niin totta. Päätin neuloa Monkey sukat, no purl versiona ja varpaista aloittaen. Ei siinä mitään, mallineule on helppo ja lanka ihanaa, valmistuivat oikeen nopsaan, mutta mitäs... Kakkossukan kantapään jälkeen huomasin että sukat ovat eri kokoiset! En jaksanut purkaa kantapäätä toistamiseen, joten päätin paahtaa loppuun ja korjata tilanteen jälkikäteen.


Kun sain kakkossukan valmiiksi, etsin varpaiden jälkeen mallikuviosta tietyn kerroksen josta olisi helppo purkaa sukka kahteen osaan.

Purkamisen jäkeen neuloin väliin puuttuneen kuviokerran ja "vain" parsin sukat kasaan. Muuten ok, mutta kuvio heittää yhden silmukan verran vasemmalle. En jaksanut purkaa vaan annoin virheen jäädä muistutukseksi että vaikka jokin tuntuu helpolta, ei silti kannata jättää tarkistamatta asioita matkan varrella. :)


Ja olihan nämä kaiken vaivan arvoiset, loppujen lopuksi. Ja Mokkasukka lanka on niin ihanaa. Nytkin on jotakin siitä puikoilla.


Ah, että tykkään. Ja kovasti. :D


p.s. Hyvää Ystävänpäivää kaikille! <3

torstai 5. helmikuuta 2009

Kun muut on laihiksella...

Minä se vaan tuhlaan. Helmikuu on perinteisesti lankalaihiskuukausi monelle, vaan ei minulle. Ehkä sitten ensi vuonna. ;)

Ensimmäinen ihanuus saapui kaukaa meren tuolta puolen, aina skotlannin nummilta saakka. Tai sitten kukkuloilta, maantieto ei ole koskaan ollut vahvimpia puoliani.

Jösses että osaa olla ihanan väristä! En saanut kuvattua yhdenkään kerän värien kirjoa sitten millään. New Lanarkin sivuilta saa hiukan paremman käsityksen paikasta, sen historiasta ja ihanista langoista. Todellakin laatua vähällä rahalla. Ja se lampaan ihana tuoksu! Hmmmm. :) Tumppusia näistä vielä tulee. Ja ainakin yksi pipo.


Ja jottei ihan hösseliksi menisi, on sitä jotain suomalaistakin tilattu. Ruskovillan ihanaa villasilkki lankaa. Aivan mahtava tuntu tässä langassa. Hartialämmitin on suunnitteilla jotta kipeät (kyllä, taas kerran) hartiani saisivat lämpöä vieläkin enemmän. Hauskinta tässä langassa on sen lievä epätasaisuus. Valmiista pinnasta tulee varmasti elävä!


Tässäkin jotakin suomessa tehtyä, siis tuo suklaa. Lankakin on suomessa, Hämeenlinnassa, värjättyä. Toinenkin kerä saapui tuon sinisen ohella, mutta se ehti karata saajansa luo enneko sain siitä edes kuvaa. Työkaverini Ritva omistaa nyt siis ihan nimikkolankaa! (Vilkaisehan Villamokka -kaupan blogisivuille jos et usko.) Suklaa on fazerin parasta antia sitten vadelma-karpalo-suklaan! Sääli vaan että tuotantoerä oli niin pieni että loppui täällä kaupoista viikossa ennen joulua. Onneksi olimme jokin aika sitten matkalla Huittisten läpi ja pysähdyimme huoltamolla kahvilla. Siellä sitä oli! Olis pitänyt ostaa kaks levyä.... :.( Tämä kun tuhoutui yhdessä illassa kaverin kanssa. ;)


Ja tänään oli ihan pakko kaapata kaupasta mukaan nämä ihanan vaaleanpunaiset kerät Cloudia! Kullanmuru on tykästynyt omaan cloud-kaulahuiviinsa (joka on unohtunut kuvata, mutta on siis vihreä) niin paljon että haluan itse samanlaisen.


Ystävänpäivä tuli jo! Heh hee, on siihen vielä oikeasti aikaa. Olin eilen niin kiukkunen ja suruissani että Kulta päätti yllättää etukäteen ja antaa ystävänpäivälahjani jo nyt! Kattokaa kun se on mennyt tuhlaamaan! Olen ihan sanaton! Taisi saada ihan mukavasti lomarahoja kun erosi vanhasta työpaikastaan kun näin on mennyt tuhlailemaan. Toivottavasti saan hänen yllätyksensä valmiiksi ennen oikeaa ystävänpäivää. ;)


On se ihana! Ihan ku oikea kielo... *haaveilee keväästä*