Hartiat ovat jo vähemmän kipeät, mutta tämän viikon vielä kökötellään tiukasti kotona sairaslomalla. Harmittaa niin kovasti ettei työpaikkalääkärit uskoneet mua marraskuussa kun ekaa kertaa kävin hartioista valittamassa. Piti kulua kolme kuukautta ja useampia parin päivän sairaslomia (jonka jälkeen piti aina mennä "koittamaan" jos vaikka nyt hartiat jaksaisivat) enneko mua alettiin ottamaan tosissaan. Täytyy toivoa että nyt jo todella pahaksi päässyt tulehdus menisi ohi kun jo melkeen kolme viikkoa ollaan otettu rauhallisesti ja kiltisti tehty fysioterapeutin ohjeiden mukaisia jumppaliikkeitä. Ja napsittu lääkitystä jos minkä moista. :/ Mutta noh, ainakin olo alkaa jo olemaan lähes normaali ja neulomaankin pystyn päivä päivältä helpommin. Ja ihana aurinko on näyttäytynyt niin monena päivänä edes parin tunnin verran että ihan tässä jo alkaa odottelemaan kevättä. Vaikka pakkasta onkin -10!
Tässä loppupiristykseksi kuva nuorimmaisesta kissastamme joka kans jo odottelee kevättä, tunkemalla itsensä nukkumaan mun keskeneräisten töiden koriin, joka on poikkeuksellisesti tyhjä kun tein pientä inventaariota. :)
-"Älä viitti nyt sen kameras kanssa, mulla on herkkä hetki."
2 kommenttia:
Oih! Aurinkoa, kyllä. On se ihme miten paljon se voi lämittää ikkunan läpi vaikka maisema muuten näyttää ihan yhtä talviselta ja kylmältä kuin ennenkin :)
Hyvä jos hartiat tuntuu edes vähän hellittävän. Luin just blogiasi läpi ja onhan se ollut aika pitkäaikainen vaiva. Kumma kun ei kerralla uskota että jos sattuu niin sattuu...
Noh, kipua voi olla vaikea todistaa. Varsinkaan kun töissä hartiavaivat on niin yleisiä että lääkärit ei aina heti usko kaikkia. Enkä ihan voinut alkaa itkemäänkään "Mukku sattuuuuu..." tai olis pian saanut erilaisen lähetteen. ;D Onneks tulehdusarvot lopulta pomppas ja fysioterapeutti tuki sanojani. Loppu hyvin.... :)
Lähetä kommentti